tiistai 18. lokakuuta 2022

Random Legacy Challenge – Perhe Ayala

Ajattelin tässä postauksessa näyttää kuvia Random Legacy -haasteen perheestäni, joka on edennyt aika pitkälle, jo seitsemänteen sukupolveen. Aloitin sen viime vuoden heinäkuussa. Suurin osa kuvista on simeistä, koska en ole pelannut tätä postaustentekomielessä, joten en silloin yleensä ota kauheasti tapahtumista kuvia. Kaikista simeistäkään ei ole kuvia jokaisesta elämänvaiheesta, hupsista. :'D Jännä että niitä on jäänyt ottamatta, yleensä nimittäin yritän ottaa jokaisesta elämänvaiheesta kuvan.

Voisin tietenkin vähän avata vielä haastetta ennen varsinaista postausta. Random Legacy -haaste on siis muuten sama kuin tavallinen legacyhaaste, mutta jokaiselle sukupolvelle arvotaan viisi asiaa: ketkä kasvattavat lapset, miten monta lasta saadaan, miten hankitaan rahaa, sukupolven tavoite ja pienempi tavoite/rajoite/tms. Sukupolven tavoitteet pitää täyttää siihen mennessä, kun seuraavan sukupolven perijästä tulee nuori aikuinen. Tässä englanniksi säännöt ja selitykset kaikkiin heittoihin, ja täällä voi näppärästi arpoa kaiken. Sääntöjä ja selityksiä on hyvin paljon, mutta sanoisin että kaikkia niitä ei tarvitse muistaa ulkoa. Itse keskityn asioihin sukupolvi kerrallaan, niin sääntöjen määrä ei tunnu niin ylivoimaisen paljolta. Yksi sääntö, jonka muistan aina tätä haastetta pelatessani on, että rahaa ei voi saada mistään muualta kuin niistä ammateista, jotka on sille sukupolvelle heitetty. Eli esim. simin tekemiä maalauksia ei saa myydä, ellei sille sukupolvelle ole arpoutunut maalarin ammattia ja silloinkin vain se sim, jolla on se työnään, voi myydä maalauksiaan.

Mutta joo, ehkä tuosta ymmärsi ainakin pääpiirteittäin tämän haasteen idean. En ihan jokaisen sukupolven arvottuja asioita ole laittanut itselleni muistiin, enkä tietenkään muista niitä kaikkia enää kun alkuajoista on kuitenkin yli vuosi jo. :'D Kävin kuitenkin tekemässä nyt heitot joka sukupolvelle sen perusteella, mitä muistin ja otin kuvat selityksistä.

Mennäänpäs nyt kuitenkin niihin kuviin vihdoin. :D Niitä on ihan kivasti, nimittäin 129.

***
Tämän ja kaikki muutkin kuvat heitoista voi klikata suuremmaksi. Tällaista tuli heitettyä ensimmäiselle sukupolvelle. Valitsin aloittajan "auttajalle" puutarhurin ammatin. A Party to Remember -tavoitteessa pitää siis järjestää isot juhlat, oli useita eri vaihtoehtoja, muistaakseni valitsin sen, jossa juhlien aikana on joku iso tapahtuma (esim. synttärit, häät jne.) ja pitää tarjoilla ruokaa ja juomia sekä viihdyttää vieraita soittamalla jotain soitinta.
Tässä ovat Rachel ja Vanessa Ayala. Rachel on suvun aloittaja, joka on aina halunnut opettajaksi ja Vanessa on hänen vanhempi siskonsa, joka mieluumin viettää suurimman osan ajasta kotona puutarhaa hoitaen. Siskokset muuttivat Sunlit Tidesiin isolle tontille lähellä rantaa.
Seuraava kuva onkin jo sitten Rachelin ensimmäisestä lapsesta, joka on jo teini-ikäinen. :'D Hänen nimensä on Matthew.
Sen jälkeen Rachel sai kaksoset, joilla on eri isä kuin Matthew'lla. Tässä on Stephanie teininä.
Ja tässä hänen kaksoissiskonsa Edith teininä. Hän on tosi nätti. ♥
Tämän jälkeen oli tarkoitus saada vain yksi lapsi kun tuli heitettyä lapsien määräksi neljä, mutta Rachel saikin toiset kaksoset. :'D Isä on taas eri. Tässä on Estelle nuorena aikuisena.
Ja tässä hänen veljensä Elias nuorena aikuisena. Eliaksesta tuli toisen sukupolven perijä.
Arvoin toisen sukupolven asiat jo Matthew'n syntymän aikaan. En muista ollenkaan, mitä Eliaksen ammatiksi tuli heitettyä, se saattoi olla Unemployed mutta se saattoi olla joku muukin. Pieni huokaisu pääsi kun tuli tuo sukupolven tavoite, en ihan näin aikaisin ollut ajatellut rakentaa uutta taloa. :'D
Rachel ja Vanessa kasvoivat pian vanhuksiksi. Kauniita ovat edelleen.
Sitten Vanessa kuolikin. :(
Kolmannen sukupolven ainoa lapsi syntyi pian. Hänen nimekseen tuli Judith.
Ja tässä kolmannen sukupolven heitot, en muista taaskaan oliko Single Parent se, mitä tuli rollattua. Nimi kertookin jo, mikä siinä on tarkoituksena, mutta yhtenä lisäyksenä on, että kun nuorin lapsi on teini-iän puolivälissä, perijän mahdollinen kumppani voi muuttaa perheen luokse asumaan. Runs in the Family -tavoitteeseen taisin valita Judithin yhdeksi piirteeksi sikeäunisen, se kun näytti olevan molemmilla vanhemmilla piirteenä. :D
Judith on söpö lapsi letteineen. :3
Ja näin joudutaan sanomaan hyvästit ensimmäiselle sukupolvelle. :c
;__;
Siinä muuten Judithin äiti Karoliina. :'D En muista tarkkaan ajankohtaa, mutta jossain vaiheessa hän ja Elias erosivat ja Karoliina muutti pois.
Judithista tuli nätti teini. <3
Ja hän ihastuikin aika nopeasti Juudas-nimiseen poikaan. ;)
Judith nuorena aikuisena. Perfectionist-tavoitteeseen valitsin taidoksi maalauksen, ja Judith maalasikin todella usein, aina kun töiltään ehti. :D Hän seurasi isoäitinsä jalanjäljissä opettajan uralla.
Toinen sukupolvi alkoi myös pikkuhiljaa poistua, Matthew ensimmäisenä.
Ei ollut valmis lähtemään. :(
Edith ja Stephanie seurasivat pian perässä. :(
Neljännen sukupolven lapsi syntyi jossain tässä välissä. Heti tuli uudestaan perfektionisti-tavoite. :'D Ja myös Single Parent, jos edellisessäkin siis oli se.
Judithin ja Juudaksen lapsi Joshua teininä. Mitenköhän en muistanut ottaa hänestä kuvia taaperona ja lapsena kun Judithista kuitenkin muistin. :'D Perfectionist-tavoitteeseen taisin valita ruoanlaiton.
Ennen kuin Elias kasvoi vanhukseksi, hän tapasi (muistaakseni) jossain riehassa Merlin-nimisen miehen, johon hän sitten rakastui. :3
Kuolemia vain tulee ja tulee.
Voi Elias. ;_;
No, ei hän pitkään joutunut yksin olemaan.
Joshua oli ollut yhdessä tyttöystävänsä Mirjamin kanssa lukiosta asti, ja he saivat myöhemmin tytön, jonka nimeksi annettiin Victoria. Mirjami kuitenkin koki, ettei pystyisikään huolehtimaan pienestä lapsesta, joten hän muutti pois ja keskittyi uraansa poliisina. En ole mitään tarinaa kirjoittanut siis tästä suvusta, mutta välillä on hauskaa miettiä näiden heittojen pohjalta jotain tarinamaisia juttuja päässä. :D
Ja näin arvottiin viides sukupolvi. Career Student -tavoitteeseen valitsin tuon kurssien käymisen. Ja Hidden Heritage tarkoittaa siis, että tämän sukupolven perijän lapsien äidillä/isällä täytyy olla joku piilotettu luonteenpiirre, joka sitten periytyy lapsille. Piilotettuja luonteenpiirteitä saa joiltain palvelusimeiltä, turisteilta/matkakohteiden asukkailta ja yliluonnollisilta simeiltä (se yliluonnollisuus on siis tavallaan se piilotettu piirre).
Joshua päätti adoptoida pari lasta, kun Victoria oli hieman kasvanut. Tulikin aika mielenkiintoisen näköinen poika. :'D Olen siis säätänyt StoryProgressionin asetuksia niin, että kun peli luo uusia simejä, perhevarastosta otetaan kaksi satunnaista simiä ja heidän pohjalta luodaan sim. Ja siellä varastossa on mm. kaikki DnD-simit. :'D On kyllä mahdollista säätää asetuksia niin, että joitain perheitä ei oteta huomioon tässä, mutta minua ei oikeastaan niin kauheasti haittaa, vaikka olisi vähän erikoisemman näköisiä simejä. :D Tämän pojan nimeksi tuli Anthony.
Victoria lapsena. ♥
Joshua adoptoi tosiaan toisenkin lapsen. Hänelläkin on jonkun DnD-simin piirteitä. :'D Tytön nimi on Diane.
Ja Victoria teininä.
Joshua ja Mirjami alkoivat tapailla taas enemmän ja sopivat yhteenmuutosta, kunhan nuorin lapsista kasvaisi hieman.
Söpö pari, vaikka Mirjami onkin hieman vastuuton vanhempi. :'D
Anthony teininä. Cuute. ♥
Tästä sukupolvesta lähtien aloin vihdoin ottaa teinien tanssiaisasuista kuvia. :'D
Diane ehti myös kasvaa teiniksi ja pääsi tanssiaisiin isosisarustensa kanssa. :3
Victorian ihana myrkynvihreä mekko. ♥
Täysin randomisti tuli taas tämä, jee. :'D
Alienit eivät näköjään tykkää enää normaaleista asuistaan. Also silmät ovat oudot koska minulla on suurimman osan ajasta pelissä default silmämesh, joka on muuten kiva mutta alienien silmät eivät näy oikein sen kanssa.
Oh no, Juudas. :( Miksi en hänestäkään ottanut tyyliin yhtään kunnollista kuvaa? :'D
Suoraan vaimonsa edessä vielä. :(
Eipä hänkään halunnut lähteä vielä.
Rachel oli ehtinyt tulla neljän tähden julkkikseksi ennen kuolemaansa. Hmm, nimikirjoitus isoisoisoäidin aaveelta, mikäs siinä. :'D
Victoriasta tuli kyllä hemmetin kaunis, apua. ♥ Hän päätyi perijäksi, niin nätti ettei kestä!
Ei Anthonykaan hullumman näköinen ole.
Diane on myös nätti nuorena aikuisena. :)
Judith sinnitteli vielä hengissä ja sai seurata lapsenlapsensa raskautta.
Hän saikin tavata lapsenlapsenlapsensa Calebin. :)
Tässä pojan isä, jonka nimi on Kalle. :D Hän oli jonkin aikaa perheen kotiapulainen, ja oli sen verran kivannäköinen että päätyi Victorian kanssa yhteen. :P Hänen ja Victorian lapset saivatkin sitten siivoojien piilotetun luonteenpiirteen, joka on siis Ei Sotke (Makes No Messes). Se siis tarkoittaa sitä, että sim ei jätä jälkeensä mitään sotkua, esim. ruoanlaitossa keittiötasot ym. eivät koskaan mene likaisiksi tällaisen simin käytössä. :D
Judith kuoli lopulta työpaikalleen. ;_;
Oh no, lapsiraukat kun joutuvat katsomaan tätä. :'D (Jollakin tosin näyttää olevan hauskaa... o_o)
Calebin syntymän myötä heiteltiin kuudennelle sukupolvelle asioita. Huhhuijakkaa, kivasti aikuisia tulee olemaan talossa. :'D My Precious -kohdassa oli useita vaihtoehtoja, valitsin sen, jossa perijän pitää vähintään kerran viikossa etsiä ja kerätä jalokiviä, ja laittaa niitä esille niitä varta vasten tehtyyn huoneeseen. Ja yhden aikuisen uudeksi ammatiksi heitin kalastajan. Ja puutarhurin ammatti oli jo ensimmäisessä sukupolvessa, joten nyt valitsin nektarinvalmistuksen. :D
Caleb on kyllä mahdottoman suloinen taapero. ♥
Samoin hänen pikkusiskonsa Sophie. ♥
Isovanhemmista tuli pian vanhuksia. Tässä Joshua.
Ja tässä Mirjami.
Caleb lapsena, edelleen hyvin söpö. <3
Kalle kasvoi pian aikuiseksi, jonkin ajan päästä tämän jälkeen hän muutti pois ja Victorian veli Anthony muutti takaisin kotiin auttaakseen siskoaan lastenhoidossa. Victorialla oli kuitenkin aika vaativa työ rikollisena, tosin hän ei ikinä paljastanut työnsä oikeaa luontoa perheelleen. ;)
Sophie lapsena. Paljon samaa näköä veljensä kanssa. :D
Calebista tuli uskomattoman söpö teini, aw. ♥
En kestä. ♥
Ja sitten mentiin tanssiaisiin hienossa puvussa.
Sophiekin on oikein söpö teini. :3
Sitten tuli Joshuan aika poistua. :(
Voi Caleb. ;_;
Sitten Viikatemies tuli leikkimään tyynysotaa Sophien kanssa??? :''D
Mirjami seurasi pian miestään.
Hän taisi olla ensimmäinen, joka lähti ihan hyvillä mielin. :D
Victoria on aikuisenakin todella kaunis. ♥
Ihana Caleb nuorena aikuisena. Hänestä tuli perijä.
Ei Sophie tosin yhtään veljeään huonommaksi jäänyt. ♥
Victoria säilytti kauneutensa vielä vanhuksenakin. :)
Caleb hyväksyttiin yliopistoon, ja pitihän siitä äidille kehuskella. :D Laitoin Calebin yliopistoon siis siksi, että sitä kautta saisi aika hyvin tuota Kapinalliset-ryhmän tasoa nostettua niin saa sen taideuran mikä tulee tasolla kymmenen. :P
Victoria oli tietenkin ylpeä pojastaan. :3
Ja yliopistolla Calebilla...
... oli vientiä...
... erittäin paljon...
... varsinkin miesten kanssa. :D En muista, tuliko yhdenkään naisen kohdalla tätä, mutta Caleb päätyi kuitenkin lopulta yhteen naisen kanssa, kun minulla ei ole modia, joka mahdollistaa miessimien raskauden. :p
Mielenosoituksiakin tuli pidettyä, vaikka Calebilla oli hyvin kiireinen aikataulu.
Enpäs muista enää, mitä käsiraudat tarkoittivat tässä yhteydessä. :'D
Kotona taas Caleb oli tekemässä hienoa katutaidetta yhteisötontille, kun joku random lemmikkikoira kuoli vanhuuteen ja sitä piti mennä suremaan. :'D
Ashley DeSorrento päätyi Calebin kanssa yhteen. Hän pääsi sitten sille Silmäätekevien (hyh mikä suomennos Jockista :''D) erikoisuralle, mutta tulee jossain vaiheessa tajuamaan, ettei se olekaan se mitä hän haluaa ja päättää ryhtyä kalastajaksi. :P
Koska tuli heitettyä Full House, Caleb otti yliopistolta pari muutakin mukaan. Tässä Derek Khan, josta tuli kirjailija. Derek ei ole pahemmin osallistunut lapsista huolehtimiseen, koska hän inhoaa lapsia (Lastenvastainen-piirre). :p
Jat tässä Cid Serverus, josta tuli nektarinvalmistaja. Hän myös päätyi yhteen Derekin kanssa. Alun perin minulla oli ideana, että kaikki neljä (eli Caleb, Ashley, Derek ja Cid) olisivat polyamorisessa suhteessa, mutta se ei oikein onnistunut. Kokeilin tätä siis toisessa tallennuksessa toisella perheellä, kaikilla oli Supliikkisim (No Jealousy siis) ja joku muukin palkinto, jonka nimeä en muista, mutta ne eivät tehneet mitään, kaikki olivat silti mustasukkaisia. :'D Ehkä nraasin Woohooer olisi auttanut, mutta sitten luin jostain että silläkään ei pysty kunnollisia polyamorisia suhteita tekemään??? En sitten tiedä luinko jotain väärin koska nyt kun googlasin niin se ehkä olisi mahdollista??? En tiedä, pitäisi kai ladata Woohooer ja kokeilla uudestaan sillä testiperheellä. :'D
Cid on myös veleho, ja piti ottaa kuva tästä ilmoituksesta koska siis... Anteeksi, mutta kuka on ollut vastuussa tästä käännöksestä? matkia_noidat, oikeasti??? Koko virke on muutenkin huono, menee vain huonommaksi loppua kohden. :'D Google Kääntäjääkö tässä on käytetty vai miksi tämä käännös on näin huonolaatuinen?
Anyway, Victoria ehti kuolla ennen kuin Caleb ja Ashley saivat lapsia. :(
Victoria oli kuitenkin valmis lähtemään.
Ashley sai myöhemmin kaksoset.
Ja tältä näyttää seitsemännen sukupolven tulevaisuus. Tuo baaritappelu on aika jännä, saa nähdä tuleeko perijästä vai hänen puolisostaan tappelupukari. :'D
Tässä Ethan. Aika isänsä näköinen, silmät vain ovat Ashleylta. :D
Kaksoissisko Evelyn taas peri isänsä silmät.
Kaksosista tuli oikein suloisia lapsia. Tässä Ethan.
Ja tässä Evelyn.
Pian syntyi kolmas lapsi, hänen nimekseen annettiin Hazel. Pitkästä aikaa lapsi, jolla ei ole tummia hiuksia. :'D
Teiniaika koitti kaksosille. Tässä Ethan.
Ja Evelyn. Molemmat ovat söpöjä. ♥
Tanssiaisasutkin ovat hienoja. :D
Ja Hazel kasvoi lapseksi. Cute. ♥
Random ilmekuva. :'D Evelyn tuli portaat alas tällä ilmeellä, tiedä sitten mikä häntä vaivasi.
Kaikilla lapsilla on mielikuvitusystävä, kun pohdiskelin vähän, että voisi tämän sukupolven perijän puolisoksi laittaa oikeaksi simiksi muutetun mielikuvitusystävän. :D En tiedä vielä, kenet valitsen perijäksi, mutta joo. Hazelin mielikuvitusystävän nimi on Nebula.
Evelynin ystävän nimi taas on Raine. (Apua, kiva tajuta vasta nyt että tuohan on Suomessa miehen nimi. :DDD Enpä pysty enää muuta ajattelemaan, alkuperäinen tarkoitus oli siis englannin sana rain mutta vain e perään, lausumistapa pysyy samana :p)
Ja Ethanin mielikuvitusystävän nimi on Flora. Saa nähdä, tuleeko todellisiksi muutetuista mielikuvitusystävistä valmisnaamoja. Jos tulee, niin menen kyllä aika rankalla kädellä muokkaamaan heitä sitten CASiin. :''D Pitäisi tosin ensin saada sitä juomaa, Ethanin logiikka on aika korkealla niin hän pystyisi suht. pian keksimään sen, Evelynille taas tuli se tehtävä jossa pitää viedä sateenkaarijalokivi tiedekeskukseen. En ole sen kummemmin etsinyt sitä, ehkä pitäisi jossain vaiheessa. :p
Tähän loppuun voisin laittaa pari kuvaa Calebin ja Sophien henkilötiedoista. Molemmat ovat perineet kolme piilotettua piirrettä edellisiltä sukupolvilta. Saa murtovarkaat kiinni tuli alun perin Victorian äidiltä Mirjamilta, hän kun oli poliisi. Se sitten periytyi Victorian kautta. :'D En yhtään osaa sanoa, keneltä Osaa tehdä kunniaa tuli, jonkun perijän puolisolta luultavasti. Sekin on kulkenut suvussa aika pitkään. Ja sitten tietenkin tuo Ei sotke. Evelynilla, Ethanilla ja Hazelilla on myös nämä kolme piirrettä. :'D
Lol, Calebin piirteitä ei edes listata kun niitä on niin paljon. :DD 5 normaalia piirrettä + yliopiston lisäpiirre + kapinasimin lisäpiirre + 3 piilotettua piirrettä + vielä Kapinasim lasketaan erikseen piirteeksi, lopputulos on siis 11. :D

***

En tästä perheestä aio tehdä kunnollisia pelailupostauksia, pelaan tätä mieluummin niin, että otan vain satunnaisesti kuvia simeistä ja ehkä tapahtumista, jos tapahtuu jotain erikoisempaa. Voin tietenkin toisen postauksen tehdä sitten, kun pääsen haasteen läpi. Tai no, jos pääsen... Peli on nimittäin alkanut kaatuilla useammin seitsemännen sukupolven aikana. Ehkä se oli odotettavissa, aika usein taitaa pitkään jatkuneet suvut samassa kaupungissa käydä liian raskaaksi pelille. :'D En haluaisi muuttaa perhettä uuteen kaupunkiin, kun Sunlit Tidesin omat suvut ovat kasvaneet aika kivasti, ei kauheasti huvittaisi joutua ns. aloittamaan alusta. Mutta joo, ei ole ihan vielä niin, että en pysty pelaamaan ollenkaan tallennuksella, pitää katsoa sitten jos näyttää siltä ettei oikeasti ole muita vaihtoehtoja kuin siirtää perhe uuteen kaupunkiin.

Ajattelin ehkä seuraavaksi tehdä kolmannen osan DnD-simeistä ja sen jälkeen tavallisen perhepelailupostauksen joko Clémentin tai Restan perheestä. ISBIn pelaamista jatkan sitten, kun saan Aurora Skiesiin riehatontin, vähän mietin jos uskaltaisi kokeilla itse muokata yhdestä puistotontista riehatontin, hmm. Anyways, ensi postauksessa nähdään. o/

2 kommenttia:

  1. Oon kai joskus kuullu tästä haasteesta, mut en oo koskaan sen kummemmin perehtyny asiaan. Kokeilin tota arpahommaa kyllä ja pitänee joskus tsekata, miten se toimii ja josko ite kokeilis jos joskus iskee fiilis et tekee miel pelata jotain muuta ku pelkästään tän hetkisiä tallennuksia :D

    Stephaniesta tuli yhtäkkiä hirmu vahvat assosiaatiot Lara Croftiin! Lähinnä silmien värin, muodon ja rajausten takia!

    Tajusin just et oon selannu näitä kuvia niin mielenkiinnolla et en oo muistanu ees kommentoida XD No mut, eipä näissä nyt tapahukaan mitään niin jäätävää et osais sanoo mitään - mielenkiintosen näkösiä simejä kylläkii :D

    Kauhistuttaa vaan ku välillä tuossa arvontakoneessa on ihan helkkarin pitkiä tekstejä et vaikka kuinka kiinnostais, ni ei silti jaksa keskittyä lukemaan. Jäi hämmentämään tuon viitospolven "päähaaste" et täytyy olla kaks eri partneria mut kumpikaan ei saa olla romanttisesti yhteydessä perijään, ku mietin et miten ihmeessä sit voi saada kyseisellä simille biologisia lapsia. Toki naissimeillä se onnistuu ku voi hankkiutuu raskaaks jollekii townielle tai NPC:lle, mut miessimeillä se on vähän haastavampaa ellei lasta saa "adoptoida" äidiltä omaan talouteen sen syntymän jälkeen. Vai tarkottaako tuo sitä et voi tyyliin muuttaa simin siihen talouteen siks aikaa et saa pullat uuniin ja ja ulos uunista ja heittää pois, ja ne helpperit/partnerit on sit muita simejä? Hämmentää niin paljon et en varmaan pääsis ite tässä haasteessa kauheen pitkälle ku jäisin vaan viilaamaan pilkkua XD

    Miun mielestä Woohooerilla nimenomaan pitäs pystyy poistamaan mustasukkasuus, kuten myös se et simin ei tarvii olla romanttisesti kiinnostunu toisesta simistä voidakseen pelehtiä. En muista oonko ite näitä koskaan säätäny, mut melkein pitäs kyllä koska nykysellään se on kauheen konservatiivinen malli :D

    Cidistä kuoriutu muuten huomattavasti paremmannäkönen ku miltä se alunperin pelissä näyttää :o

    APUA ihan kuulostaa joltain google-käännetyltä tuo noita-ilmo ::DDDdd Tuo ekakii on ihan kauhee, selvästi alkuperäsessä lukee "With great power comes great responsibility", miten ketussa tollanen käännös on päässy lipsahtamaan läpi :DDD

    Ootko kattonu, onko kaupunginmuokkauksessa Aurora Skiesiin omaa riehatonttia? Monille muille maailmoille EA teki vissiin ite nämä ku ainankii ite mitä oon selannu ni siellä on pilvin pimein eri maailmojen tontteja riehatonttiversioina. Itellä ei Aurora Skiesiä ole, ni en voi sitä tarkistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista mitä kautta itse löysin tämän haasteen, olin silloin kokeillu arpoa jotain ja otin siitä screenshotin mutta en sitten aloittanut vielä haastetta. Sitten viime vuonna löysin sen kuvan ja päätin oikeasti aloittaa, tosin uusilla heitoilla. :D

      Niinpäs muuten vähän tuleekin nyt kun sanoit. :o Jännää. :D

      :D Ei haittaa vaikkei joka kuvaa kommentoi, vähän hankalaa ehkä keksiä monipuolista sanottavaa kun suurin osa kuvista on nättejä simejä. :P

      Nuo pitkät tekstit on kyllä välillä hieman huh, ite yleensä avaan tuon blogin sivun niitä varten kun siellä on kappalejaot niin pystyy keskittymään ehkä hieman paremmin lukemiseen kun ei ole yhdessä pötkössä kaikkea tekstiä. :D Ja siis tuossa "The Shake Up" -kohdassa lukee "either the first or second partner in the household cannot be romantically involved with your heir" eli siis joko ensimmäinen tai toinen, ei molemmat. Single Parent -kohdassa muistaakseni selitetään, miten toimitaan jos perijä on miespuolinen ja haluaa biologisia lapsia (en ottanut kuvaa kun selitys oli aika pitkä), eli tosiaan niin kuin sanoit, sim muutetaan talouteen raskauden ajaksi ja muutetaan pois vauvan syntymän jälkeen. :D Säännöt sallivat myös modien tms. käytön biologisia lapsia varten jos ei halua tuota tehdä. Ite kun rollasin ne kolme lasta neljänteen sukupolveen, päätin adoptoida ensimmäisen lapsen jälkeen loput kaksi kun en jaksanut edestakaisin muuttaa Mirjamia talouteen ja pois kolmen lapsen takia, enkä halunnut kolmosiakaan. :DD

      Itekin oon näin ymmärtänyt Woohooerin asetukset, en ole vielä sitä ladannut mutta pitää kyllä seuraavaa pelikertaa varten. :D

      En muistaakseni muokannut Cidin kasvonpiirteitä, vaihdoin vain hiukset, kulmakarvat, parran ja vaatteet. :D Ladatut tekevät ihmeitä, I suppose.

      Siis joo, tuosta pystyy aika hyvin näkemään mikä se alkuperäinen teksti suurin piirtein oli kun käännös on niin kamala. :DDD Yleensä Sims on ihan hyvin käännetty mutta välillä kyllä tulee mietittyä onko ollut kiire tai jotain kun on oikeasti huonoja käännöksiä välillä. :p

      Enpäs muista, oliko kaupungimuokkauksessa Aurora Skiesin riehatonttia, hmm. Exchangeen joku oli kai ladannut sellaisen, että se olisi tietysti aika helppo tapa saada se, mutta toisaalta tekisi mieli myös kokeilla ehkä muokata itse tonttia. :D Löysin siihen pari ohjetta kun siihen kai tarvitsee jotain buydebugin juttua että saa tontille ilmestymään eri tavaroita eri vuodenajoille.

      Kiitos kommentista! :)

      Poista